Kristiina Brask Biography - Sweetslyrics

  Biography by letter : A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z Other 
Print Translate   
to [x]



Kristiina Maria Kaarina Brask (s. 2. kesäkuuta 1990 Leppävirta) on vuoden 2007 Idols-kilpailussa kolmanneksi sijoittunut laulaja. Brask harrastaa jääkiekkoa. Hän alkoi opiskella vuonna 2006 Kuopion musiikkilukiossa. Sittemmin hän kuitenkin siirtyi jatkamaan lukio-opintojaan Kuopion aikuislukiossa. Hän valmistui ylioppilaaksi keväällä 2010.

Brask esitti alkukarsinnoissa Nordmanin ruotsinkielisen kappaleen ”Vandraren”, ja sai tuomaristolta kehuja omaperäisestä saundistaan. Brask selvitti tiensä finaaleihin semifinaaleista Joan Osbornen kappaleella ”One of Us”. Braskin jälkeen semifinaaleissa sijottui Mia Permanto häviten muutamalla prosenttiyksiköllä Braskille.

Brask teki levytyssopimuksen Asko Kallosen Helsinki Music Companyn kanssa toukokuussa 2007. Brask aikoo laulaa suomenkielistä samantyylistä popmusiikkia kuin lauloi Idolsin finaaleissa. Ensimmäinen single ”Nyt mä meen” julkaistiin lokakuussa 2007. Debyyttialbumi Silmät sydämeeni ilmestyi 7. marraskuuta 2007 ja vähän myöhemmin radioihin lähetettiin toisena singlenä albumin nimeä kantanut kappale.

Braskin toinen albumi Kuivilla susta ilmestyi 9. syyskuuta 2009, ja sitä ennakoitiin albumin nimikkokappaleella.[1] Helmikuussa 2010 Brask oli Kuorosota-ohjelmassa johtamassa Leppävirran kuoroa, mutta hän tippui semifinaaleissa 14. maaliskuuta. Leppävirran kuoro sijottui kolmanneksi. Kuorosodan jälkeen kuoro keikkaili Kristiinan kanssa muutaman kuukauden heidän iskulauseekseen tutuksi tulleella Tykkee-nimellä. Kristiina esitti tuolloin mm. dueton Leppävirran torilla "Yö Väistyy"-konsertissa vuoden 2011 Idolsin finaalikolmikossa olevan jääkäri Ali Elkharamin kanssa, joka lauloi tuolloin Karjalan Sotilassoittokunnan solistina [2]

Brask on mukana Marmaduke - elokuvan suomenkielisessä dubbauksessa sekä Itse ilkimys - animaatiossa, joka sai ensi-iltansa 15. lokakuuta 2010.

Albumit ja singletAlbumin tiedot
Silmät sydämeeni
Tyyppi: Studioalbumi
Julkaistu: 7. marraskuuta 2007 [3]
Listasijoituksia: #6
Myynti: Yli 20.000 kpl [4]
Singlet: Nyt mä meen, Silmät sydämeeni, Pilvet valmiina, Liian kaukana
Kuivilla susta
Tyyppi: Studioalbumi
Julkaistu: 9. syyskuuta 2009
Listasijoituksia: #11
Myynti: 17 000
Singlet: Kuivilla susta, Happee, hoitoo ja empatiaa

Dubbaukset
Marmaduke (2010) Isabella (ääni)
Itse ilkimys (2010) Margo (ääni)




Album reviews

Most searched Kristiina Brask lyrics

1)  Silmät Sydämeeni  
2)  Pilvet Valmiina  
3)  Nyt Mä Meen  
4)  Liian Kaukana  
5)  Rakkaus Voittaa  
6)  Unohtaisinpa  
7)  Viileää  
8)  Tuulilasin Nurkkaan  
9)  Kuivilla Susta  
10)  Nyt Mä Meen  

All lyrics are property and copyright of their owners. All lyrics provided for educational purposes only
Copyright © www.sweetslyrics.com Please read our Privacy policy - 0.02s